Markkinoille on
tullut erään maahantuojan toimesta tuote, jota myydään nimillä
"Lion King" ja "Iso-Leijona". Näihin tuotteisiin on
kopioitu Rakettikeiun tuotteesta "Leijona Laukaus" kaikki ulkoasun
tärkeimmät elementit. Lisäksi tuotteet on nimetty erehdyttävästi
saman kaltaisiksi. Näiden lisäksi tuotetta ei mainosteta uutuutena
vaan jo vanhana tuttuna. Näin asia ei todellakaan ole. Rakettikeiulla ei
ole ollut mahdollisuutta tuotetta kokeilla tai testata, siten sen efektistä
emme tiedä mitään.
Maahantuoja pyrkii saamaan taloudellista hyötyä Rakettikeiun vuonna
2001 voimakkaasti markkinoimasta "Leijona Laukauksesta". Toissijainen
tavoite lienee markkinoiden hämääminen ja hämmentäminen.
Jos kyseessä olisi hyvä tuote, sille kai olisi keksitty jokin oma
nimi eikä laitettu Rakettikeiun rekisteröityä tavaramerkkiä
muistuttavaa englanninkielistä väännöstä.
Rakettikeiu tutkii onko tässä tapahtunut rikosta.
Rakettikeiu, paras ja ensimmäinen, siksi matkituin.