|
Kuvaus
yhtiön
toiminnasta |
|
|---|---|
| Moxom Oy on ilotulitteiden vähittäiskauppaa harjoittava yritys. Yhtiöllä on myös vähäisessä määrin kukkakauppaa. | |
|
Ilotulitteiden
vähittäismyynti |
|
|
Ilotulitteiden kauppa Suomessa on rajattu lainsäädännöllä lähinnä viiteen päivään: 27.-31.12. Muun ajan omistajat ja johto makailevat etelän lämmössä ja saapuvat mukavasti paria viikkoa ennen sesonkia Suomeen. Jos uskoit äskeiseen, uskot varmaan Joulupukkiin. |
|
|
K-18
|
|
| Yleinen ikäraja ilotulitteiden luovuttamiseen ja käyttöön on 18 vuotta. Tuotteet voidaan hakemuksesta ja TUKES:in päätöksestä luokitella varaltaa vähäisiksi ja luovutusikärajaa alentaa 12-vuotta täyttäneille. | |
| Moxom
Oy:n ehdottomana politiikkana on ollut käyttää vain ylempää 18-vuoden
ikärajaa. Emme koskaan luovuta mitään ilotulitteita alaikäisille. Ilotulitteiden
ostajan tulee kysyttäessä pystyä todistamaan ikänsä. Ikäraja koskee kaikkea
myyntiä, myös internetin kautta tulevia ennakkovarauksia. Internetistä
varatut tuotteet luovutetaan myymälästä vain täysi-ikäiselle, eikä esimerkiksi
vanhempien antama valtakirja riitä. |
|
|
Ilotulitteiden
hankinta |
|
| Ilotulitteideiden hankinta alkaa vierailulla ilotulitetehtaille. Täällä katsotaan ja testataan ensimmäisen kerran myyntiin tulevat ilotulitteet. Lähes kaikki tuotteemme tulevat Kiinasta, joten matka ei ole lyhyt eikä helppo. Vain pitkäjänteisellä työllä on mahdollisuus seuloa jyvät akanoista. Skandinavian ja erityisesti Suomen erittäin tiukkoja laatuvaatimuksia vastaavia tuotteita on hyvin vaikea löytää. | |
| Euroopassa vain Saksassa valmistetaan merkittäviä määriä Suomen markkinoille
laatunsa puolesta kelpaavia tuotteita. Erilaiset lainsäädännön määräykset
pyromassan määrästä kuitenkin pitävät huolta siitä, ettei Saksassa valmistettuja
raketteja juuri Suomen markkinoilla ole. Täällä ”saksalaisina” raketteina
markkinoitavat tuotteet usein ovat vain saksalaisten suurien maahantuojien
Kiinassa valmistuttamia; made XXXX Germany. |
|
|
Laadunvalvonta |
|
| Laadunvalvonta on ilotulitealalla keskeinen ja tärkeä toiminto. Vialliset
tai toiminnaltaan epävarmat tuotteet eivät saa päätyä kuluttajille. TUKES
määrää ja valvoo osaltaan prosessia. Kaikkein keskeisintä ilotulitteissa
kuitenkin on tuotteiden luotettavuus, tämä voidaan taata vain riittävällä
määrällä koeammuntoja. Pääpiirteissään laadunvalvontatyö sisältää seuraavat
vaiheet: |
|
| 1.
Tehdas esittelee
uusia tuotteita. Näytteiksi valitaan vain sellaisia tuotteita, jotka toiminnallaan
eivät aiheuta käyttäjille vaaraa ja sisältävät vähemmän
kuin 200 g pyromassaa. Näytteet lähetään laivalla Suomeen. 3. Tyyppihyväksynnän (määräaikainen 5v) saanutta tuotetta koeammutaan tehtaalla Kiinassa ennen tilauksen tekoa, samalla varmistutaan, että tehtaan koneet ja kapasiteetti riittävät massatuotantoon. Vaarana on, että yksittäinen erittäin huolellisesti näytteeksi käsin valmistettu tuote eroaa suuresti massatuotannon laadusta. Pyrimme valitsemaan mallistoomme sellaisia tuotteita, joita valmistetaan pitkissä sarjoissa myös muille kuin Suomen pienille markkinoille. Pitkät valmistussarjat ja jatkuva laadunvalvonta koko tuotantoprosessin ajan ovat paras tapa taata tuotteiden turvallisuus. 4. Kun tehdas on valmistanut tuotteen ja suorittanut omat koeammuntansa, tulokset faksataan Suomeen, jossa ne tarkastetaan ja säilytetään myöhemmin tapahtuvaa vertailua varten. Kuulumme osana maailman suurimpaan Black Cat Fireworks -ilotulitteiden jakeluketjuun. Ketjun laadunvalvojat ja tarkastajat valvovat jatkuvasti tuotantoa Kiinassa. 5. Yhtiömme laadunvalvoja matkustaa Kiinaan ja koeampuu jokaisen tuotteen ennen laivausta ja varmistuu riittävän suurella otannalla siitä, että tuotteet ovat kunnossa. Hän myös vertaa tehtaan antamia koeammuntojen tuloksia omiinsa, näin varmistetaan se, että tehtaat myös todellisuudessa suorittavat testit suomalaisten ohjeiden mukaisesti. 6. Tuotteet saapuvat Suomeen. Täällä ammutaan lopullinen, virallinen koeammunta. TUKES määrää kullekin tuotteelle koeammuntamäärät ja valvoo koeammuntojen suorittamista. Laadunvalvontaraportit on toimitettava TUKES:iin ennen tuotteen luovuttamista yleiseen kauppaan. |
|
| Oma maahantuonti on keskeisessä asemassa koko toiminnan kannattavuudessa.
Näin voidaan valita laadukkaampia tuotteita kuin mitä kilpailijoilla on.
Vain osa tuotteista on sellaisia, joita muut ilotulitteiden vähittäismyyjät
voivat valikoimiinsa hankkia. Matalan organisaation ja tehokkaan jakelun
kautta kustannusrakenne on erinomainnen. Pystymme myymään huomattavasti
parempilaatuiset ilotulitteet samalla tai halvemmalla hinnalla kuin kilpailijamme.
Lisäksi tunnemme myös tuotteen koko valmistusprosessin ajalta. |
|
| Moxom Oy:llä on ilotulitesesongin aikana 80 vähittäismyyntipistettä. Myymäläverkostomme
on alan laajin ja lähes koko Suomen kattava. Myyntiajan ollessa vain viiden
päivän pituinen muodostuu ilotulitemyymälöihimme aika ajoin jonoa. Olemme
kuitenkin ehkäisseet jonoja siten, että myymälöissä on aina riittävästi
henkilökuntaa. Tämä on onnistunut yhteistyökumppaniemme, paikallisten
urheiluseurojen avulla. Tänä vuonna kokeilemme internetin kautta tapahtuvaa
ennakkovarausta, jolla pyritään entisestäänkin nopeuttamaan palvelua. |
|
| Urheiluseurojen jäsenet tekevät talkootyötä toimintaansa rahoittaakseen. Talkootyö
on noussut erittäin tärkeäksi osaksi monen seuran juniorityön rahoitusta,
etenkin urheiluseuroille jaettavien kuntien- ja valtionapujen vähennyttyä.
Jokaisesta ilotulitteesta Moxom Oy maksaa provision paikalliselle urheiluseuralle.
Ostamalla Rakettikeiulta sinäkin tuet juniorityötä |
|
|
Moxom Oy:n |
|
|
FC HAKA Valkeakoski Forssan Alku Hangon Ampumaseura HJS Hämeenlinnan Jalkapalloseura Hockey Cats Jyväskylä Hyvinkään Tahko Ilves Tampere Imatran Ketterä Jokipojat Joensuu Jämsän Kiekkosudet Kalvitsan Urheilijat Kangasalan Kisa Keuruun pallo Kiekkoreipas Lahti Kiteen Pallo KJT Kotkan Titaanit KooKoo Kouvola Hockey Loimi Kiekko Lieksan Hiihtoseura Naantalin Siniset Nokia Poliisiurheilijat Närpes Kraft Savonlinnan Poliisiurheilijat Seinäjoen Mailajussit Sydvest HC Tappara Tampere TJV Tikkurila Topeeka 65 Ässät Pori Äänekosken palomiesyhdistys |
|
|
Koulutus
|
|
|
Jokaisessa ilotulitteiden vähittäismyymälässä
on ilotulitekaupan vastaaavan hoitajan tutkinnon suorittanut henkilö.
Tämä on TUKES:in tutkinnon suorittanut ja ilotulitelainsäädäntöön perehtynyt
henkilö. Moxom Oy:n jokaisessa myyntipisteessä on ainakin kaksi ellei
useampaa tällaisen tutkinnon suorittanutta henkilöä. |
|
| Omassa koulutuksessamme niin myymälän vastaaville
hoitajille kuin muillekin myymälässä työskenteleville opetetaan kunkin
ilotulitteen turvallinen käyttö ja sen miltä se taivaalla näyttää. Koulutustilaisuuksissamme
kaikki tuotteet ammutaan, jotta myyjämme ne näkevät. |
|
| Olemme laatineet tuotekuvauskansioon tarkan kirjallisen selostuksen efektien
väreistä, koosta ja kestosta. Useimmiten tuotteiden käyttöohjeissa on
mainittu samat asiat, joten ne on siitä myyjän helppo myyntitiskillä tarkistaa.
Myös tämä on turvallisuusseikka, ilotulitteiden käyttäjä saa katsomalla
tuotteen etikettiä tietää millainen seuraava raketti on ja miten korkealle
se lentää. Tuoteselosteessa olevat tiedot on mitattu laadunvalvonnassamme. |
|
|
Ilotulitteiden varastointi |
|
| Moxom
Oy:llä on ilotulitteiden ympärivuotiseen varastointiin TUKES:in hyväksymä
varastohalli ja alue. Varasto sijaitsee syrjäisellä alueella, jossa ilotulitteiden
testaaminen ja kuljetuksisa rikkimenneiden tuotteiden hävittäminen voidaan
tehdä mahdollisimman vähän ympäristöä häiritsemättä. |
|
| Myymälävarastoina
Moxom Oy:llä on standardin SFS 4398 mukaisia väliaikaiseksi räjähdeainekonteiksi
varusteltuja metallikontteja. Kontti kestää ulkopuolisen tulen ja mikäli
tuotteet kontin sisällä syttyvät palamaan, pidättää kontti paloa tunnin
ajan. |
|
| Ilotulitemyymälässä
tulitteet varastoidaan SFS 4399 standardin mukaisissa paloa kestävissä
kaapeissa. |
|